Eläinradan viides merkki.
Hallitseva planeetta: Aurinko
Symboli: leijona
Elementti: tuli
Onnenkivet: rubiini, timantti
Metalli: kulta
Onnenluku: 1
Onnenvärit: oranssi, liekinpunainen
Onnenpäivä: sunnuntai
Onnenkukka: pioni
Leijona on ylväs ja ylpeä ja hänellä on tarve loistaa ja häikäistä. Leijona haluaa johtaa ja olla vastuussa, ja hän tarttuu kaikkiin tilaisuuksiin intoa pursuten. Ulospäin suuntautunut Leijona rakastaa elämää. Tavallinen elämä ei kuitenkaan innosta häntä, vaan hän kaipaa väriä ja dramatiikkaa!
Leijona on lujatahtoinen ja päätettyään saada jotain, hän tavoittelee päämääräänsä sinnikkäästi. Jääräpäisyys voi myös koitua Leijonan turmioksi, sillä hän pitää joskus itsepäisesti kiinni suunnitelmista, jotka on tuomittu epäonnistumaan.
Leijonalla on vakaat mielipiteet useimmista asioista ja hän ilmaisee en hyvin äänekkäästi. Leijona käyttäytyy synnynnäisen ylväästi, ja hän kuulostaa aina siltä, että tietää mistä puhuu - silloinkin kun ei tiedä! Muut saattavat pitää Leijonaa määräilevänä, mutta ainakaan kukaan ei voi moittia häntä heikkotahtoiseksi ja päättämättömäksi.
Leijona haluaa tuntea olevansa viidakon kuningas ja hallitsija. Hän ei siedä, että hänelle nauretaan, ja hänen ylpeytensä saa kolauksen. Omissa silmissään Leijona on oikea kuuluisuus, ja hän näkee paljon vaivaa saavuttaakseen arvostusta ainakin yhdellä elämänalueella. Leijonasta voi tulla myös todellinen sankari, sillä hän on äärimmäisen rohkea ja kykenee kukistamaan suuretkin vastoinkäymiset.
Itsekeskeisen Leijonan on usein vaikea antaa toisille suunvuoroa. Hänessä on kiivasta voimaa, joka täytyy kesyttää, sillä joskus hän saattaa lannistaa ystävänsä ja tuttavansa käytöksellään. Kunhan Leijona vain muistaa käyttäytyä välillä vähän hillitymmin, hän on lämmin ja avosydäminen ihminen.
Useimmilla Leijonamiehillä on lyhyt, leveä ja lihaksikas vartalo. Leijonamiehen hiukset ovat usein kiharat ja huomiota herättävät, kuin leijonan harja. Hän kävelee arvokkaan näköisesti, ja hän haluaa näyttää hyvältä ja saada ihailijoita. Hänellä on vahva ja käskevä ääni ja hän tietää olevansa hyvin seksikäs.
Itsevarma ja hurmaava Leijonamies on tottunut saamaan tahtonsa periksi. Hänellä on suurisuuntaisia suunnitelmia ja visioita, eikä hän pidä ahdasmielisistä ja pikkumaisista ihmisistä. Synnynnäisenä diivailijana Leijona tekee suuren numeron itsestään aina, kun läsnä on muita ihmisiä, sillä hän kaipaa huomiota ja haluaa tuntea itsensä suosituksi. Leijonamies pitää ylellisestä elämästä ja tahtoo aina hankkia parasta mitä rahalla saa, ja joskus hän käyttäytyy melko rehentelevästi. Hän janoaa valtaa ja haluaa päättää itse kohtalostaan. Lujatahtoisuutensa ansiosta hänellä on kaikki mahdollisuudet onnistua ottamaan ohjat omiin käsiinsä, joskin hänen täytyy varoa olemasta liian ankara itselleen ja muille.
Rehellinen ja uskollinen Leijonamies on ylpeä siitä, että hän pitää aina sanansa. Hän rakastaa romantiikkaa, ja usein hänellä on monia kumppaneita, ennen kuin hän päättää esittää rakastavan aviomiehen roolia. Leijonamiehen vaimon täytyy ehkä hyväksyä se, että hänen miehensä haluaa olla perheen keskipiste.
Leijonanaisen vartalo on hoikka ja aistillinen, ja hän on aina hyvin pukeutunut. Hänellä on vielä näyttävämmät hiukset kuin Leijonamiehellä, ja ne ovat usein pitkät ja kiharat. Leijonanaisen ilme voi olla ylemmyydentuntoinen ja hän haluaa herättää huomiota pukeutumisellaan.
Leijonanainen nauttii elämästä ja vaatii aina parasta. Hän on myös valmis taistelemaan kynsin hampain saadakseen haluamansa, sillä hän uskoo, että ylellisyys pukee häntä. Hän kaipaa tunnustusta ja imartelua, ja hän haluaa voittaa muut puolelleen aurinkoisella olemuksellaan.
Erittäin kiihkeän Leijonanaisen on vaikea kätkeä tunteitaan. Hän on yleensä hyvin rentoutunut, mutta kun hän menettää malttinsa, seuraukset voivat olla melko pelottavia! Leijonanainen arvostaa suuresti itseään. eikä hän siedä sitä, että häntä määräillään. Hän on avoin ja seurallinen, ja hän haluaa ystäviensä nauttivan elämästä hänen kanssaan - hän on aivan liian elinvoimainen viihtyäkseen pitkään yksin. Ihmissuhteet ovat hyvin tärkeitä Leijonanaiselle, ja hän tarvitsee miehen, joka osaa arvostaa hänen määräilevää, mutta silti naisellista luonnettaan. Leijonanainen nauttii elämästä eniten silloin, kun hän on rakastunut.
Jotkut Leijonat nauttivat tilaisuudesta olla tekemättä mitään ja laiskottelevat ilomielin tuntitolkulla. Leijona rakastaa kaikenlaisia nautintoja, ja saadessaan ylellisiä ja huomaavaisia lahjoja rakkailta ihmisiltä hän suorastaan kehrää mielihyvästä.
Leijona jumaloi imartelua, ja arvostava yleisö kohottaa hänen itsetuntoaan suunnattomasti. Sitä vastoin huomiota vaille jääminen saa hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn, ja hän vihaa sitä, että häntä pidetään pilkkanaan. Leijonan itsetunto saa kovan kolauksen, jos joku pettää hänen luottamuksensa. Leijona haluaa tuntea elävänsä koko ajan täysillä, ja jos elämä muuttuu liian arkiseksi ja yksitoikkoiseksi, hän ryhtyy vastatoimiin.
Leijona on hyvin romanttinen ja hänen on helppo rakastua.
Hänen kiintymyksensä on usein melko ylitsevuotavaa, ja joidenkin voi olla vaikeaa ymmärtää sitä. Parisuhteessa Leijona on uskollinen ja kiihkeä. Hän odottaa, että hänen kumppaninsa arvostaa saamaansa rakkautta ja vastaa siihen täydestä sydämestään.
Rakkaus ja intohimo
Vastakkaisen sukupuolen edustajat pitävät Leijonaa puoleensavetävänä. Leijona saattaa olla melko määräilevä kumppani, ja sekä Leijonamiehet että -naiset tekevät usein aloitteen. Leijona ilmaisee aikeensa ihastukselleen niin selvästi, ettei tälle juurikaan jää mahdollisuutta vastata kieltävästi.
Leijona on hurmaava ja karismaattinen ihminen, joka saa muut tuntemaan itsensä tärkeiksi. Hän on erittäin aistillinen, ja seksi on hänelle luonnollinen keino ilmaista kiihkeitä tunteita. Leijona näkee aina kumppaninsa parhaat piirteet ja tukee tätä sataprosenttisesti. Leijona on varsin lojaali, uskollinen ja rehellinen, ja syrjähypyt ovat äärimmäisen epätodennäköisiä.
Leijona viettää kiireistä elämää ja haluaa kumppaninsa olevan kiinnostunut samoista asioista kuin hän itse. Julkisuudesta nauttiva Leijona on taipuvainen mustasukkaisuuteen. Joskus hän odottaa, että hänen kumppaninsa soittaa toista viulua, kun koko maailma pyörii hänen itsensä ympärillä.
Avioliitto
Leijona haluaa kantaa vastuuta ja hoitaa asiat omalla tavallaan. Se saattaa sopia toisille ihmisille, mutta itsevarma ja itsenäinen puoliso voi hermostua siitä. Leijonan puolison onkin hyvä pystyä pitämään puolensa. Joka tapauksessa Leijonan avioelämä on aina värikästä ja hän tekee parhaansa varmistaakseen, ettei rakkauden liekki pääse sammumaan.
Leijonanainen kaipaa jumalointia, ja laiminlyönnit loukkaavat häntä syvästi. Hän nostaa miehensä jalustalle ja rohkaisee tätä menestymään ja etenemään urallaan. Leijonanainen on hyvin ylpeä ja rakastava äiti ja vaimo, mutta hän ei yleensä ole valmis jättämään työtään lasten takia.
Leijonamies voi olla melkoinen machoilija. Hän haluaa usein mukautuvan vaimon, joka jää mielellään kotirouvaksi. Monien Leijonamiesten on vaikea hyväksyä määräilevää naista, mutta hellänä aviomiehenä Leijona kohtelee silti vaimoaan aivan kuin kuningatarta.
Yhteensopivuus
Leijonat tuntevat vetoa muihin eloisiin ja vilkkaisiin tulen merkkeihin, eikä heidän välillään ole puutetta intohimosta. Monissa hyvissä parisuhteissa on kaksi tulen merkkiä, joskin itsepäisyys voi aiheuttaa ongelmia kahden Leijonan suhteessa. Ilman merkeillä on nerokkaita ideoita, jotka ruokkivat Leijonan tulta. Ilman merkkien objektiivisuuden ja järkevyyden ansiosta suhde on sangen tyydyttävä.
Syvästi tuntevat veden merkit kiehtovat usein romanttista Leijonaa. Alussa suhde on kiihkeä, mutta pysyvä onni on mahdollista vain, jos kumpikin osapuoli on valmis tekemään kompromisseja. Suhde maan merkin kanssa voi olla kestävä ja luja, mikäli Leijona pystyy hyväksymään sen, ettei hänen kumppaninsa ole yhtä kiihkeän elämänhaluinen kuin hän itse.
Leijona ja muut merkit
Oinas
Härkä
Kaksonen
Rapu
Leijona
Neitsyt
Vaaka
Skorpioni
Jousimies
Kauris
Vesimies
Kalat
Kiihkeä ja tulinen
Joskus...
Virkistävää rakkautta
Täydentävä kumppani
Jatkuvaa kiihkoa
Unohda koko juttu
Romanttinen suhde
Kaikki tai ei mitään
Ehdottomasti kyllä!
Hyvin mahdollinen
Vastakohtien viehätystä?
Kiihkeä mutta lyhyt suhde